Tekstit

Mitä jos jouluna ei tulisikaan älytöntä lahjavuorta?

Meillä on huomattu useampana vuotena, että jouluaattona pukki tuo valtavan määrän lahjoja, mutta lapsi ei jaksa keskittyä niihin kaikkiin tai edes avata kaikkia lahjoja. Miksi lahjoja pitää olla niin älytön määrä?  Ystäväni teki viime jouluna niin, että antoi lapselleen lahjoja ripotellen pitkin joulukuuta, koska lapsi vietti joulua isänsä kanssa niin tuntui turhalta säästellä lahjoja joulun jälkeiseen aikaan. Lapsi innostui aina yhdestä lahjasta kerrallaan, jaksoi leikkiä sillä ja oli tosi iloinen. Tämän pohjalta minulle tuli mieleeni ajatus joululahjakalenterista. JOULULAHJAKALENTERI Perusidea tässä joululahjakalenterissa on, että aattoon säästetään muutama lahja (esim. 5 kappaletta), ja loput joululahjat annetaan pitkin joulukuuta. Lahjat voi laittaa esimerkiksi joulusukkaan yksi kerrallaan, tai piilottaa jonnekkin mistä lapsi saa lahjan etsiä. Jos lahjoja ei ole joka päivälle, voi joululahjakalenteriin laittaa jotain muuta esim. rusinoita tai muuta "perinteisempää", mitä ...

pipareiden koristelu

Kuva
  JÄYKKÄ PIKEERI ÄÄRIVIIVOJA VARTEN 1 kananmunan valkuainen 3 dl tomusokeria 1 tl sitruunanmehua (värjäykseen muutama tippa elintarvikeväriä) Vatkaa kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja lusikoi pursotuspussiin tai leivinpaperitötteröön. Oikein ohuita ääriviivoja (ja pienintä tyllaa) varten pikeeri saa olla hieman löysempää.   JUOKSEVA PIKEERI TÄYTTÖÄ VARTEN 1 kananmunan valkuainen 2 dl tomusokeria 1/2 tl sitruunanmehua (värjäykseen muutama tippa elintarvikeväriä) Vatkaa kaikki ainekset ja lusikoi pursotuspussiin tai leivinpaperitötteröön. Jos haluat aivan ohutta pikeeriä, vähennä tomusokerin määrää ¼ dl.

DIY: Saippuat

Kuva
  Lue: https://paperipilvi.fi/blogs/luovuusalkaasinusta/saippuanteko?gad_source=1&gclid=CjwKCAiApsm7BhBZEiwAvIu2X1kBux1621iXf0NKlk0EtRMzdypokOYFL3c2mEPC6zCiTr0yqSvNdxoCZnAQAvD_BwE

DIY: Kynttilät

Kuva
Lue: https://paperipilvi.fi/pages/kynttilanteko-ohje?srsltid=AfmBOooYg2cT9sMsUjCeKtn6iz-IBeRL1KnwcVAlGReRuYCvyV-iWol7

Bataattilaatikko

Kuva
Ainekset: 1 kg Bataattia 2 dl Kuohukermaa 2 rkl Korppujauhoja 3/4 dl Siirappia 1 kpl kananmuna 1 tl Suolaa 1 tl inkivääriä 1/2 tl kanelia 1/2 tl mustapippuria rouhittuna Pinnalle 1 rkl Korppujauhoja 2 rkl voita tai margariinia (0,5 dl manteleita tai pähkinöitä)

Munatoti

Kuva
4 dl täysmaitoa 1/2 dl sokeria ripaus suolaa 4 munaa eroteltuna 1/2 dl rommia (1 raastettu appelsiininkuori, ripaus vaniljasokeria, 1 kanelitanko ja 2 neilikkaa) 2 dl kuohukermaa Raastettua muskottipähkinää  1. Kuumenna maito kiehumispisteeseen keskilämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Mausta maito halutessasi appelsiininkuorella, vaniljasokerilla, kanelilla ja neilikalla. Nappaa kuuma maito kattiloineen pois lämmöltä ja anna jäähtyä aavistuksen sen aikaa, kun vatkaat 4 munankeltuaista ja sokerin vaaleankeltaiseksi vaahdoksi.  2. Jos käytit mausteita, siivilöi ne pois maidosta tässä vaiheessa. Kaada noin puolet maidosta hitaasti munaseokseen samalla vatkaten. Jos kaadat kuuman maidon kerralla, keltuaiset kokkeloituvat.  3. Aseta kattila ja loppu maito takaisin levylle ja vispaa munamaitoseos hitaasti valuttaen kuumaan maitoon. Sekoita puisella kapustalla noin 3-5 minuuttia kunnes seos alkaa paksuuntua. Älä päästä kiehumaan tai saat taas kokkelia.   4. Ota seos ...

Vaalea glögi

Kuva
  Ohje 1: Vaalea glögijuoma Mausteliemi 1 l vettä pala tuoretta inkivääriä 2 kpl kanelitankoa 3 kpl tähtianista 2 rkl kokonaista kardemummaa 1 rkl kokonaisia neilikoita 2 dl rusinoita 1. Laita vesi ja mausteet kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä noin tunti. 2. Jäähdytä seos ja siivilöi se esim. lasipulloon. Säilytä mausteliemi jääkaapissa. Päärynäglögi 1 l päärynämehua 2 dl valmista maustelientä (ks. ohje yllä) (rusinoita) (2-4 cl konjakkia/annos) 1. Sekoita päärynämehu ja mausteliemi. Kuumenna seos. 2. Kaada kuuma glögi lasiin ja lisää halutessasi mukaan rusinoita sekä konjakkia.   Ohje 2: Vaalea sangriaglögi  Ainekset  1 sitruunan kuori ilman valkoista osaa  1 rkl glögimaustetta 2 kanelitankoa  1 plo valkoviiniä  1 dl omenamehua  1 dl sokeria (noin 1 dl brandyä tai calvadosta)  Tarjoiluun rusinoita ja manteleita  Työvaiheet  Laita kattilaan sitruunan kuoriosa, mausteet, valkoviini, omenamehu ja sokeri. Kuumenna seos hitaasti kiehum...